Sisilian terveisiä!

Matkustimme pienellä viiden hengen ryhmällä Ramin ensimmäiselle Sisilian leirille vappuviikoksi. Aikainen herätys aamun lennolle tuotti minulle henkilökohtaisesti hieman vaikeuksia, mistä huolimatta selvisin onnellisesti mukaan matkaan.

Majoituimme Palermon ja Alcamon läheisyydessä sijaitsevan luomutilan, Bosco Falconerian, vierastaloon, jossa riitti sopivasti meille kaikille omat huoneet. Eniten kuorsaavat sijoitettiin toiselle puolen taloa vierekkäisiin huoneisiin, joista toinen tosin oli keitiö, ja jota käytimme myös yhteisenä tilana omatoimisen aamupalan syömiseen ja muuhun seurusteluun.

Opetusta pidettiin kahdesti päivässä, aamuin ja illoin. Varsinainen kesä ei ollut päässyt kunnolla vauhtiin vielä saavuttuamme. Pienestä sateesta ja huimasta tuulesta johtuen pidimmekin maanantaina tunnit sisällä, mutta muina päivinä harjoittelimme ulkona uudella harjoituslavalla. Loppuviikon säät olivatkin oikein suotuisat ja auringolta oli suomalaisena kalpeakasvona syytä suojautua.

Koska meitä oli kohtuullisen pieni ryhmä, siirsimme yhteisellä päätöksellä kahdesti iltatunnin seuraavan aamun tuplatunneiksi. Toinen siirretyistä tunneista meni mukavasti työntouhussa haroituslavaa laudoittaessa. Toisen puolestaan pyhitimme lomailuun vappupäivänä paikallisiin nähtävyyksiin tutustuen. Keskiaikainen vuorenlaelle rakennettu kaupunki, Erice, tarjosi upeat näkymät niin maalle kuin merelle, jai pilvet ympärillä loivat oman tunnelmansa jyrkänteen reunalle rakennetussa raunioituneessa linnassa.

Ennakkoon uskoin, että olisimme harjoitelleet paljon Ramin opetuksessa tutuksi tullutta seisomista, mutta toisin kävi. Opetusohjelma painottui lähinnä pariharjoituksiin sekä itselleni uutena perhe parisarjaan - kuai quan duilianiin. Matkatavaroihin mukaan pakattuja sapeleita käytimme vain kahdesti lähinnä testataksemme harjoituslavan toimivuutta, mutta myös muutama tarkennus oli paikallaan.

Lounastimme pääsääntöisesti tilan omistajien kanssa, minkä yhteydessä meillä oli mahdollisuus tutustua paikallisiin ruokiin ja tapoihin. Lounaat venähtivät helposti pitkiksi, kuten etelässä taitaa olla tapana. Illalliset puolestaan nautimme läheisessä ravintolassa. Paikallisiin tapoihin kuuluu aina alku- ja pääruoka. Kevyesti paistetut sienet, fungi trifolati, osoittautuivat maukkaaksi alkuruoaksi. Myös makkara ja erilaiset pitsat saivat huomiota sekä erityisesti makkarapitsa, jossa oli kokonainen nakki keskellä.

Viimeisenä iltana pidimme paikallisten harrastajien kanssa varsinaiset treenilavan avajaiset ja samalla juhlimme Ramin vaimon syntymäpäiviä. Herkkuilla täytetty juhlapöytä tarjosi aitoa italialaista pitsaa ja muita herkkuja, eikä paikallinen viini loppunut kesken. Juhlaväki poistui paikalta puolen yön jälkeen, mikä jättikin meille mukavasti aikaa levätä aamun paluuta varten.

Lapin leireillä tutuiksi tulleet leiripaidat oli korvattu tilan omalla valkoviinipullolla, jonka etiketissä koreili taiji-symboli Sisilian symbolin tähdittämänä. Leiristä jäi kokonaisuutena erityisen hyvä mieli ja taijin tekeminen tuntuu tämän jälkeen taas entistä antoisammalta. Tarkoitukseni on osallistua leirille myös ensi vuonna ja toivottavasti sielä nähdään enemmänkin tuttuja ja myös uusia leiriläisiä.

Kiitos vielä Ramille opetuksesta ja muille osallistujille harjoitustuesta, sekä erityisesti tilan isäntäväelle lämpimästä vieraanvaraisuudesta.

« Taiji-kurssi 19.4.2009
Kurssi 17.5 »