Ypäjä 2010

Tänä vuonna osallistuin vain yhdelle leirille Ypäjällä elokuun ensimmäisellä viikolla. Puitteet leirille olivat mieluisat. Tilava yhteinen rakennus tarjosi niille rauhan, jotka sitä kaipasivat, mutta myös tilaa yhteiseen ajanviettoon. Joka ilta oli mahdollisuus puusaunaan ja pesutilat riittivät 11 hengen hikiseenkin menoon.

Lämmin oli, kuten koko kesän on ollut. Tosin lauanta-iltapäivänä tilan yllätti raju ukkonen. Ensin taivas tummeni alta aikayksikön ja voimakas tuuli aiheutti useammankin puun kaatumisen. Lopulta koko myräkkä oli ohi vain muutamassa tovissa.

Säistä huolimatta tai niistä johtuen harjoittelimme pääsääntöisesti sisällä. Opetusohjelmaan kuului kattavasti tuntemieni sarjojen ja harjoitusten kertausta. Hitaassa sarjassa korostettiin lantion asentoa, pariliikesarjoissa ajoitusta, pehmeyttä ja soveltuvuutta. Pariharjoituksissa keskityttiin aktiivisuuteen ja passiivisuuteen, mutta erityisesti reaktiivisuuteen. Lisäksi saimme opetusta pitkän sapelin loikkiin, joita itse olen tehnyt lähinnä askelilla.

Kiitos taas Ramille ja muille leiriläisille sekä Paijan tilalle!

« Seuraava kurssi
Syksyn ohjelma »